Avainsana: ennaltaehkäisy

  • Sote-palveluiden kriisi?!

    Sote-palveluiden kriisi?!

    Pääministerin mukaan sote-palveluissa ”ei ole mikään hirvittävä kriisi”. Onko kuitenkin siis vähän kriisi? Kriisi-sanan historia kulkeutuu kreikan kautta latinaan merkityksellä ”ratkaiseva käänne”. On aivan selvää että maamme sote-palvelut muuttuvat juuri nyt kovaa vauhtia ja ovat suuressa murroksessa. Katselin THL:n viimeaikaisia tilastoja ja kyllä siellä isoja puutteita oli monin paikoin, vaikkapa lastensuojelussa ja ikäihmisten palveluissa. Hyvinvointialueet…

  • Puheenvuoroni puoluevaltuustossa 25.11.2023

    Puheenvuoroni puoluevaltuustossa 25.11.2023

    Synnyin vuonna 1985 ja 1990-luvun laman ollessa pahimmillaan olin alakoululainen. Siitä lamasta lähtien lapsiköyhyys on Suomessa lisääntynyt ja se näkyy esimerkiksi mielenterveyskriisin ja lastensuojelun tarpeen lisääntymisen muodossa. Oma perheeni selvisi lamasta hyvin, mutta kaikkien ikätovereideni perheet eivät. Työurallani sosiaalityöntekijänä esimerkiksi toimeentulotukityössä, lastensuojelun sosiaalityössä ja nyt sosiaali- ja kriisipäivystystyössä olen nähnyt aivan läheltä lapsiköyhyyden ja eriarvoisuuskehityksen…

  • Onko sotesta varaa säästää?

    Onko sotesta varaa säästää?

    Kuten tiedämme, maamme väestörakenne on hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta haastava. Sen lisäksi meillä on ratkaistavana sote-alojen työntekijäpula, hoitojonot ja mielenterveyskriisi. Moni meistä pitää arvossa hyvinvointivaltiotamme.    Tulevalla eduskunnalla ja hallituksella tulee olemaan suuri merkitys siihen miten sote-palveluidemme käy. Pahimmat kriisitilanteet, ikäihmisten kotonapärjäämättömyyden haasteet, nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat työssäni jatkuvasti näkevänä sosiaalityöntekijänä ajattelen, että meillä tulee nyt…

  • Nuoria autetaan nykyisin nurinkurisesti

    Nuoria autetaan nykyisin nurinkurisesti

    Julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 28.2.2023 sekä Torstai-lehdessä 1.3.2023   Nuorten pahoinvointi on yksi aikamme suurimmista ongelmista. Etelä-Pohjanmaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa todetaan, että maakunnassa on perustason päihde- ja mielenterveyspalveluissa huomattava vaje, joka kuormittaa erityistason palveluita. Ilta-Sanomissa kirjoitettiin hiljattain nuorten huumeidenkäytöstä ja todettiin Seinäjoen olevan tämän hetken huumepääkaupunki nuorten huumerikollisuuden osalta.    Koska perustason palvelut eivät toimi, kuormittuu…

  • Ennaltaehkäisy Etusijalle

    Ennaltaehkäisy Etusijalle

    Julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 16.10.2022 Sote-uudistuksen tavoitteena on ollut siirtää palveluiden painopistettä peruspalveluihin ja ennaltaehkäisyyn. Tässä vaiheessa tavoite tuntuu haastavalta, kun lakisääteiset palvelut on tuotettava ja samalla hyvinvointialueiden budjetit vaativat jo alkuvaiheessa isoja säästöjä. Puheet keskittyvät säästöihin, ja vähemmän siihen mihin panostetaan, jotta ne paljonpuhutut hyvinvointi- ja terveyserot kaventuisivat. Esimerkiksi lastensuojelun tarve ja menot ovat valtakunnallisesti parissa…