Avainsana: lapsiköyhyys

  • Alajärvellä lapsiperheköyhyys on maakunnan suurinta -Mitä voimme tehdä?

    Alajärvellä lapsiperheköyhyys on maakunnan suurinta -Mitä voimme tehdä?

    Yle uutisoi viime vuoden lopussa, että lapsiperheköyhyys on Etelä-Pohjanmaalla suurinta Alajärvellä. Lapsiperheköyhyys tai Lapsiköyhyys on ollut aiheena minulle tärkeä jo pitkään. Tein aikanaan kanditutkielmani lapsiköyhyyden vaikutuksista pitkällä tähtäimellä lapsen elämään ja siitä kuinka rakenteellisin keinoin voitaisiin torjua lapsiköyhyyttä ja sen vaikutuksia. Lapsena koettu köyhyys tutkitusti lisää todennäköisyyttä, että aikuisena on esimerkiksi huonompi terveys, matalampi koulutustaso,…

  • Puheenvuoroni puoluevaltuustossa 25.11.2023

    Puheenvuoroni puoluevaltuustossa 25.11.2023

    Synnyin vuonna 1985 ja 1990-luvun laman ollessa pahimmillaan olin alakoululainen. Siitä lamasta lähtien lapsiköyhyys on Suomessa lisääntynyt ja se näkyy esimerkiksi mielenterveyskriisin ja lastensuojelun tarpeen lisääntymisen muodossa. Oma perheeni selvisi lamasta hyvin, mutta kaikkien ikätovereideni perheet eivät. Työurallani sosiaalityöntekijänä esimerkiksi toimeentulotukityössä, lastensuojelun sosiaalityössä ja nyt sosiaali- ja kriisipäivystystyössä olen nähnyt aivan läheltä lapsiköyhyyden ja eriarvoisuuskehityksen…