Valtuustoaloite 27.3.2023
”Olen saanut valtuutettuna yhteydenottoja liikkumismahdollisuuksien parantamiseen liittyen. Kutsuliikenteen kehittäminen on noussut kuntalaisten toiveissa esiin. Monelle olisi tärkeää päästä paremmin liikkumaan Alajärven sisäisesti, mutta myös muiden paikkakuntien suuntaan.
Joustava kutsuliikenne on harvaan asuttujen seutujen liikennepalveluiden tulevaisuutta ja mahdollistaa paremman palvelutason ilman merkittävää kustannusten nousua. Se on siis keino elvyttää joukkoliikennettä alueilla, joilla on jo totuttu siihen, että omalle autolle ei ole todellista vaihtoehtoa. Esimerkiksi matkahuolto tarjoaa omaa palvelualustaansa kunnille kutsuliikenteen toteuttamiseen.
Esitän, että Alajärven kaupunki selvittää mahdollisuuksia kehittää kutsuliikennettä huomioiden myös kuntienvälisen yhteistyön mahdollisuudet ja järjestää kutsuliikenteen kokeilun.”