Avainsana: asunnottomuus

  • Asunnottomuus lisääntyy

    Asunnottomuus lisääntyy

    ARA:n julkaiseman asunnottomuusselvityksen mukaan asunnottomuus on lähtenyt kasvuun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012. Lisääntyneen asunnottomuuden syynä ovat raportin mukaan esimerkiksi heikentynyt sosiaaliturva ja kohtuuhintaisten asuntojen puute. Orpon hallituksen toimet näkyvät nyt käytännössä. Monesta kunnasta raportoidaan, että Kelan rajoihin sopivia asuntoja on erittäin vähän tai ei ollenkaan. Erityisesti haluaisin nostaa esiin, että Seinäjoki ja Vaasa ovat…

  • Aluevaltuustoaloite: Hätämajoitus Etelä-Pohjanmaalla

    Aluevaltuustoaloite: Hätämajoitus Etelä-Pohjanmaalla

    Työssäni sosiaali- ja kriisipäivystyksessä asunnottomuus tulee vastaan tämän tuosta. Etelä-Pohjanmaalla ei ole saatavilla lainkaan asunnottomille tarkoitettua matalan kynnyksen asumispalvelua, niin sanottua hätämajoitusta. Tämä asia tulee hyvinvointialueella korjata. Vaikka tilastojen mukaan asunnottomia on alueellamme suhteellisen vähän, on jokainen asunnoton ja ulkona tai rappukäytävässä nukuttu yö liikaa. Kaikki asunnottomuus ei myöskään näy tilastoissa, henkilöllä voi olla jokin…