Puheenvuoroni puoluevaltuustossa 18.5.2024

Kiitos puheenjohtaja.
Arvoisa puoluevaltuusto ja muut läsnäolijat,

Haluan käyttää tämän puheenvuoron sosiaalityön puolesta. Olen itse sosionomitaustainen, aikuiskoulutustuella muuten maisteriksi opiskellut, nyt erikoistuva sosiaalityöntekijä.

Olen todella huolissani siitä, että hallitus aikoo madaltaa sosiaalityöntekijöiden pätevyysvaatimuksia. Tämä vaarantaa kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten, sosiaalityön asiakkaiden ja erityistä tukea tarvitsevien tilanteen.

Tällä hetkellä sosiaalityön maisteriopiskelija voi toimia sijaisena rajatun ajan ja hänen tulee toimia pätevän sosiaalityöntekijän ohjauksessa. Käytännön kokemukseni mukaan tämä ei nytkään toteudu, eikä ohjausta siis oikeasti ole. Esimerkiksi lastensuojelussa asiakkaiden tilanteiden arviointi on erittäin haastavaa työtä ja opiskelija ansaitsee saada siihen jatkuvaa ohjausta. Miten ohjaus varmistetaan sijaisten lisääntyessä kun se ei nytkään toteudu?

Pätevyysvaatimusten höllentäminen luo todennäköisesti tilanteen, jossa sijaisten rooli sosiaalityössä kasvaa ja päteville työn houkuttelevuus laskee ja pako alalta lisääntyy.

Pelkään tämän myös heikentävän koko tieteenalan tilannetta. Sosiaalityöllä on paljon annettavaa yhteiskunnan kehitykseen niin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin reagoinnissa kuin vaikkapa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyössä.

Sosiaalialan ongelmia, kuten monia muitakaan ongelmia, EI korjata osaamisen heikentämisellä. Senhän me vihreät tiedämme.


Posted

in

by