Palveluverkkoa laajempi sote

Mielipidekirjoitukseni Ilkka-Pohjalaisessa 3.3.2025

”Keskustelu palveluverkosta käy kuumana. Haluan muistuttaa, että sote-keskukset ja niissä tehtävä työ ovat vain yksi osa sote-palveluita. Aluetasolla päättävien ja päättämään pyrkivien tulee nostaa katsettaan korkeammalle, oman lähimmän sote-keskuksen seinästä ylös kohti kokonaisuutta.

Väitän, että fyysisten toimipisteiden sijainti ratkaisee lopulta vähemmän siitä, kuinka meidän sote-palvelut toimivat kuin nyt voisi kaikesta keskustelusta päätellä. Vaikka niilläkin on tottakai merkitystä, enemmän ratkaisee se, saako apua, kun sitä tarvitsee, tehdäänkö tarvittavat toimenpiteet tai onko ammattilaisella riittävästi aikaa kohdata ja kuunnella.

Kun perheessä on haastava elämäntilanne tai ikäihminen tarvitsee apua pärjäämiseen, ei ratkaisevaa ole sote-keskuksen sijainti. Se ratkaisee, kuinka nopeasti saa asiantuntevan henkilön kartoittamaan palvelutarvetta kotiin ja sen myötä riittävät arkea tukevat palvelut. Sekin ratkaisee onko hoidossa ja palvelussa jatkuvuutta, auttaako minua tuttu ja juuri oikea ammattilainen, jonka ei todellakaan ole aina järkeenkäypää olla lääkäri tai hoitajakaan.

Asioita katsotaan nyt usein varsin hyväosaisesta ja kapeasta näkökulmasta. Meistä suurin osa tarvitsee sote-palveluita melko vähän. Paljon palveluita käyttävien ja tarvitsevien asiakkaiden asiat eivät useinkaan tiivisty juuri toimipisteisiin, vaan muihin seikkoihin palveluiden järjestämisessä. Aluepäättäjien suuremman kiinnostuksen ansaitsisivat saada kustannusten kannalta ja inhimillisestä näkökulmasta huomioituna juuri näiden asiakkaiden palveluiden toimivuus.

Hyvin rajallisten resurssien kanssa taiteillessa olisi pystyttävä kohdentamaan niitä fyysisen palveluverkon ohella työntekijöihin, aikaan ja kohtaamiseen, liikkuviin palveluihin, etäpalveluihin, riittäviin ennaltaehkäiseviin palveluihin ja moneen muuhun. Kun satsaus johonkin tärkeään on tässä tilanteessa aina pois jostain muusta tärkeästä, tarvitaan todella harkintaa ja viisautta pohtiessa sitä minne resurssit kohdennetaan.”

Jenni Kuisti (vihr.)

aluevaltuutettu

Alajärvi


Posted

in

by